Mathematical Mysteries: The Beauty and Magic of Numbers (Calvin C. Clawson; Plenum Press 1996)

Verrattuna Conwayn ja Guyn teokseen tämä kirja on askeettinen. Teoksen painatukseen ja viimeistelyyn ei ole käytetty yhtä paljon rahaa. Teos sisältää vain muutaman kuvan ja kaavion, päärooli on tekstillä ja yksinkertaisilla kaavoilla ja lausekkeilla. Tästä huolimatta pidin Clawsonin teoksesta enemmän: teksti on sujuvaa ja jäntevää, asiat tuodaan esille selkeästi keskeisiä ideoita korostaen. Lisäksi teos selvittää luvun käsitteen matemaattisen historian ja kehityksen.

Clawsonin kirja ehtii käsitellä suuren määrän matemaattista tietämystä. Mukana on viittauksia tuoreisiin matematiikan saavutuksiin, joten teos täydentää mukavasti Conwayn ja Guyn kirjaa. Käsiteltyjä aihepiirejä ei kuitenkaan ole yhtä systemaattisesti valittu. Mukana on laajahko katsaus alkulukuihin, minkä lisäksi teos esittelee Ramanujanin lukuteoreettisia keksintöjä ja mm. Goldbachin otaksumaa. Lopussa teos käy läpi yleisellä tasolla Gödelin epätäydellisyyslauseen.

Osa kirjan käsittelemistä aiheista voi olla vaikeita niitä aiemmin tuntemattomille, mutta pohdiskelu maksaa vaivan. Teoksesta voi myös poimia itseä kiinnostavia kohtia, sillä teoksen luvut ovat melko riippumattomia toisistaan. Teoksen kirjallisuusluettelo voisi olla hiukan perusteellisempi ja valitettavasti hakemistokin on kovin suppea.