Käytettävyys, suunnittelu ja arviointi (Wille Kuutti; Talentum, 2003)
Wille Kuutti on kirjoittanut tarpeellisen teoksen käytettävyyden testaamisesta ja käyttäjäkeskeisestä suunnittelusta. Teos sopii kaikille tietotekniikan käytettävyydestä kiinnostuneille, vaikka se ei kerrokaan esimerkiksi käyttöliittymäsuunnittelun detaljeista.
Kuutti tuo kirjan alussa esille arkipäivän elämässä ilmeneviä käytettävyysongelmia. Kirjan esimerkkejä voi verrata vaikkapa pääkaupunkiseudun matkakorttijärjestelmän lukulaitteiden ongelmiin. Toisaalta Applen iPod-soitin osoittaa, että käytettävyys on avain myös myyntimenestykseen.
Pääosa Kuutin kirjasta keskittyy käytettävyyden testaukseen sekä laboratorio-olosuhteissa että aidossa käyttötilanteessa. Kirjasta löytyy paljon käytännön niksejä käyttäjätestaukseen esimerkiksi lomakkeiden avulla. Tilanteiden äänittäminen ja videointi nousee esille keskeisenä tutkimusmenetelmänä, jota tosin on työläänä välineenä syytä käyttää harkiten.
Kuutti esittelee käyttäjäkeskeisen suunnittelun eri näkökulmat työnteon tutkimisesta erilaisiin malleihin. Suunnittelutekniikoiden noviisista ei kirjan avulla tule virtuoosia, mutta ainakin lukija tiedostaa osan niistä karikoista, joihin aloittelija lähes väistämättä törmää.
Kirjan luettuaan ei ihmettele, että niin iso osa kehitysprojekteista tuottaa loppujen lopuksi tuotteen, jonka käytettävyys on heikko ja jonka käyttämistä vältetään mahdollisuuksien mukaan.
Kuutilla on positiivisessa mielessä akateeminen ote käytännönläheiseen aihepiiriin. Kirja on arvokas lisä valitettavan niukkaan suomenkieliseen kirjallisuuteen.