The Situation and the Story: The Art of Personal Narrative (Vivian Gornick; Farrar, Straus and Giroux, 2002)

Millainen on hyvä puhe? Miten kirjoitetaan lukemaan innostava essee? Pystyykö elämänkerran kirjoittaja välttämään itsekeskeisyyden?

Gornickin teos kertoo henkilökohtaisen esseen mahdollisuuksista ja haasteista. Luulisi, että omasta itsestä kirjoittaminen olisi helppoa, mutta asia on juuri päinvastoin. On vaikea löytää tekstin taustalle se persoona, joka tuo käsiteltävään aiheeseen sopivasti jännitettä. 

Olemme samaan aikaan monia ihmisiä: lapsia, vanhempia, elämänkumppaneita, oppilaita, harrastajia, kaupunkilaisia, työntekijöitä. Gornickin mukaan hyvän esseen kirjoittamiseen tarvitaan persoona, joka luo keskustelusuhteen käsiteltävän aiheen ja käytetyn näkökulman välille. Kun kirjoittajan persoona löytyy, löytyy myös syy sille, miksi hän kirjoittaa.

Gornickin mukaan romaanitaiteen kokeilut tekstin rakenteen ja kirjoittajan äänen suhteen ovat johtaneet umpikujaan. Esseet ja muistelmat ovat jälleen suosiossa, koska lukijat haluavat kuulla todellisista asioista todellisten ihmisten kertomana. 

Yhä useampi ihminen haluaa pohtia elämänsä sisältöä ja merkitystä. Essee ja muistelma tarjoavat tähän suoran välineen. Toisaalta Gornick osoittaa, miten vaikea laji essee ja muistelma on. 

Ihmisen on vaikea irtautua omasta elämäntilanteestaan, riippuvuuksista ja persoonaa vääristäneistä traumoista. Vaikka Thomas De Quincey pystyi kirjoittamaan ooppium-riippuvuudestaan, ei hän päässyt siitä irti. Kukin kirjoittaja on oman elämänsä vanki. Mutta joskus essee tai muistelma pystyy murtamaan kuolevaisuuden rajat.