Usko, toivo ja huijaus (Hannu Lauerma; Duodecim, 2006)
Hannu Lauerma on kirjoittanut tärkeän kirjan siitä, miten ihmisiä voidaan manipuloida suggestion ja hämäämisen kerroin. Jos järjen käyttö unohtuu, kuka tahansa voi ajautua johdateltavaksi ja manipuloitavaksi. Tunteilla on sijansa, mutta järkeä käyttämällä pelaa myös mielikuvitus paremmin.
Lauerma on kerännyt kirjaansa esimerkkejä ongelmallisesti valtaa käyttävistä yhteisöistä sekä Suomesta että maailmalta. Samalla hän kuvaa selkeästi lukuisten muotitermien ja hullutusten todellisen sisällön.
Vaikka new age -tyyppisistä hössötyksistä ei aina ole suoranaista haittaa, voi ääritapauksessa olla vaarana terveyden, omaisuuden ja jopa elämän menettäminen. Moni Lauerman esimerkeistä ovat sen tyyppisiä, että perusskeptisyydestä huolimatta en ollut tunnistanut kyseisten ilmiöiden olennaista huuhaaluonnetta.
Lauerma tuo kirjassaan esille opetustoimen piirissä muodissa olevia tekniikoita, esimerkkinä NLP. Näiden menetelmien vaikuttavuus ja luotettavuus on korkeintaan plasebo-tuotteiden tasolla. Lainatakseni kirjoittajaa: "koulutusjärjestelmä näyttää tuottaneen henkilöitä, jotka eivät halua uskoa että kaksi plus kaksi on neljä, jos heillä mielestään on syytä uskoa jotain muuta".
Miksi koulu ei ole opettanut periaatteita, joiden avulla voidaan arvioida väittämien todenperäisyyttä? Lauerman mukaan koulutuksessa tarvittaisiin läpäisevänä teemana rakentavaa skeptisyyttä. Kriittinen ajattelu edellyttää hyviä yleistietoja, mutta myös kykyä ymmärtää numeerisia käsittelytapoja ja niihin pohjaavaa todennäköisyyslaskentaa.
Harhaisuutta löytyy muun muassa ihmisten suhtautumisesta esimerkiksi luontaistuotteisiin. Niitä ihannoidaan, vaikka niitä ei ole testattu ja vaikka niitä valmistavat yhtiöt pyrkivät rahan tekoon vähintään siinä kuin lääkeyhtiötkin, joiden toimintaa sentään valvotaan.
Lauerma ei alleviivaa väitteitään vaan antaa todistusaineiston ja rationaalisten argumenttien puhua puolestaan. Paikka paikoin lukija saa olla tarkkana, jotta ymmärtää argumentin todellisen sisällön. Pykologiaan tai lääketieteeseen perehtynyt lukija saanee kirjasta irti enemmän kuin kaltaiseni maallikko.
Kirjoitustyyli on kolumnistinen. Ammattitermit on yleensä kirjoitettu auki, joten kirja soveltuu kenelle tahansa, kunhan malttaa mietiskellä kirjoittajan sanomaa.
Paikka paikoin olin hiukan epävarma, käyttikö kirjoittaja ironiaa vai listasiko hän pelkästään tosiasioita, esimerkiksi kun oli puhe torajyvän aiheuttamien myrkytysten hoitomenetelmistä entisaikoina (annettiin leipää ja sianlihaa).
Kirja sisältää huiman määrän esimerkkejä siitä, miten ihmisiä voidaan johdatella toivottuun suuntaan alkaen pienistä arkipäivän valkoisista valheista aina kuolemankultteihin saakka. En ollut tietoinen suomalaisten lahkojen äärimmäisyyksistä. Åkerblomilaisuus ja korpelalaisuus näyttävät, että täälläkin osataan hurahtaa, vaikka olemmekin välttyneet Daavidin Oksan ja ufokulttien kaltaisiltä ääri-ilmiöiltä.
Psykologisin keinoin voidaan saada aikaan sekä hyvää että pahaa. Olemmeko menettämässä kyvyn ajatella kriittisesti? Elämmekö pikaruokayhteiskunnassa, jonka jäsenet ovat johdateltavissa mihin tahansa, kun vain riittävän häikäilemättömästi käytetään manipulaation keinoja?
